Kukat ja yrtit tuovat iloa ja väriä kotiin

Edellisessä kodissani kerrostalokaksioskotisa oli vain pieni parveke, joten siellä ei ollut juuri tilaa isoille kukille tai yrttien kasvattamiseen.

Niinpä olen suuresti iloinnut, kun nykyisin minulla on hieman enemmän tilaa niin sisällä asunnossa, mutta etenkin omalla pihallani.

Asian on taas kokenut, siis nähnyt ja tuoksuissakin tuntenut, kun. kesäiset säät ovat alkaneet, ja olen voinut koristaa etu- ja takapihat kukilla, ja pistää takapihalle yrttejä kasvamaan kasvatuslaatikoihin.

Etenkin takapihani nopeasti isoksi kasvanut hortensiani on mahtava ilmestys, kunhan nyt vain saisin pidettyä sen elossa ja hyvinvoivana mahdollisimman pitkään.

Yrttejä olen ostanut puutarhakaupasta juurineen, jotta kasvaisivat nopeammin kuin siemenistä aloittamalla.

Lisäksi olen pistänyt ruokakaupoista kokkaukseen ruukuissa ja punteissa ostamani yrtit kasvatuslaatikoihin multaan. Ruokakaupan yrtit eivät yleensä enää kasva lisää, mutta säilyvät mullassa paremmin kuin sisällä jääkaapissa.

Kukka-, yrtti- ja piha-amatöörin kannalta hankalaa on, että juuri missään näitä vihertuottreita myyvissä kaupoissa ei tunnu saavan palvelua, oli kyseessä sitten hypermarketti, rautakauppa tai erikoistuneempi liike kuten Plantagenit.

Missään ei vain oikein näe myyjiä, joilta voisi kysyä neuvoja oikeanlaisen kasvin valintaan.

Jos pääkaupunkiseudulla on paremman palvelun kukka- ja etenkin yrttikauppoja, otan mielelläni vinkkejä vastaan vaikka kommenteissa.

One thought on “Kukat ja yrtit tuovat iloa ja väriä kotiin

  • Marittan Kukkatalo Tapiolan ja Niittykummun välissä on palveleva ja osaava asiantuntija, ollut siinä pitkään, taisi olla eri nimellä joskus muinoin.

Kommentointi on suljettu.