Sorrenton makumatka

Vietimme perheen ja ystävien kesken kaksi viikkoa Etelä-Italiassa, Napolin naapurissa Sorrentossa. En ole käynyt Etelä-Italiassa sitten lapsuuteni, joten odotin matkaa innolla.  Olinhan kuullut huimia kertomuksia Pompein rauniokaupungista ja Vesuvius-tulivuoresta.

Odotin köyhää ja vaatimatonta kylää, mutta olin täysin väärässä. Sorrento oli kaunis ja tasokas pikkukaupunki. Alueen kuuluisa maine näkyi katukuvassa, kun kaupungissa oli Brittien lisäksi paljon aasialaisia ja yhdysvaltalaisia turisteja.

Myönteinen yllätys oli Sorrenton hyvä ravintolatarjonta. Perinteisten trattorioiden ja pitserioiden lisäksi oli monenlaisia viinibaareja ja tasokkaampia, Michelin-oppaassa kunniamaininnan, ja muutama tähdenkin ansanneita ravintoloita.

Trattoria L’Antica

Suosittu ja tasokas ravintola vanhassa kaupungissa. Pöytä piti varata monta päivää etukäteen, sen verran täyttä oli joka ilta. Palvelu oli ystävällistä, henkilökunta ammattimaista, mutta tunnelma oli silti iloisen rento. Päivällinen alkoi ravintolan tarjoamalla proseccolasillisella ja keittiön tervehdyksellä. Söimme muun muassa vaaleaa kalaa, pastaa ja tonnikalaa. Kaikki oli todella hyvää. Myös jälkiruoat ihania. Alkuruoat olivat niin isoja, että tilasimme ne kahdelle jaettuna. Hintataso on tavallista korkeampi, mutta ei kuitenkaan Suomen hintatasoa.

Ristorante Il Buco

Hieman vanhankaupungin ulkopuolella, Sant’Antinon aukiolla, ja Sant’Anonion kirkon viereisellä sivukadulla sijaitseva viihtyisä Michelin-tähden ravintola. Tasokas palvelu, valkoiset pöytäliinat, keittiön tervehdykset ja kuohuvat alkuun. Söimme kanaa kalaa ja pastaa. Annokset olivat kauniita ja maistuvia.

Ristorante Basilica

Yksi lomamme kohokohdista, mukava ravintola rauhallisella pikkukujalla, jonne löytää Via Sant’Antoninon päädystä tai alaspäin Tasso-aukiolta (Piazza Tasso). Päivällinen alkoi keittiön tervehdyksellä, joka oli Margarita-pitsapala ja lasillisella proseccoa. Isojen annosten takia jaoimme carpaccioalkuruoan kahdelle, ja se riitti hyvin. Pääruoaksi saimme mainiota kalaa, ahventa (sogliola) ja miekkakalaa (pesce spada). Viinikin oli kohtuullisen hintaista.

Il Pozzo Sorrento

Kodikas ja viihtyisä vanhankaupungin ravintola tarjosi hyvää pastaa ja pitsaa. Sijainti vanhankaupungin pikkukujalla on mainio, koska tässä tuntee elävänsä keskellä italialaista elämää. Hintataso oli kohtuullinen, ja palvelu pelasi nopeasti.

Bar Ristorante Monnalisa

Vanhankaupungin ytimen paikassa lounassalaatit ja pastat olivat ”ok”, mutta parasta tässä paikassa oli jäätelö, kenties Sorrenton parhaimpia. Jäätelöaltaan valikoima ei ollut kaupungin suurin, mutta sitäkin parempi, Rakastuin erityisesti kahvi-, mansikka-, sitruuna- ja suklaajäätelöihin.

 

Muuta Sorrenton ympäristössä

Sorrenton kirkot

Kaupungissa on monta kaupungista eri aikakausien kirkkoa. Suurimman vaikutuksen teki minuun teki < kirkko, jossa pääsee portaita alakertaan kryptaan.

Vaikka lähdimme matkaan jo kesäkuun lopussa, Etelä-Italiassa oli jo sangen kuuma, monena päivänä etenkin toisella viikolla jo 34 astetta. Liikunta ja vierailut toisiin kyliin jäivät siis etukäteissuunnitelmia vähemmälle. Muutama omatoimiretki tuli onneksi silti tehtyä myös Sorrenton ulkopuolelle.

 

Positano

Matkustimme Positanoon kansainvälisen ryhmän kanssa minibussilla. Opas kertoi Sorrenton ympäristön kylistä ja alueen elämästä. Jyrkkään rinteeseen rakennettu Positano oli kaunis ja näyttävä kaupunki. Ennen keskustaan saapumista pysähdyimme kauniille kukkularinteen pysähdyspaikalle kuvaamista varten. Hintataso Positanon liikkeissä ja ravintoloissa oli selvästi Sorrentoa kalliimpi, joten ostoksiin ei ollut tarvetta. Söimme viihtyisässä rantaravintolassa kalaa ja mainion jälkiruoan.

 

Pompei ja Vesuvius

Vierailimme Pompeissa omatoimiretkellä paikallisen oppaan kanssa. Oppaan kertomusten kanssa 2000 vuotta sitten tulivuoren purkaukseen tuhoutunut rauniokaupunki oli upea elämys, jota ei kannata jättää väliin. Parin tunnin kiertely riitti yli 30 asteen helteessä, kun varjoon ei päässyt juuri missään. Pompeihin kannattaa mennä uudelleenkin, sillä harva ehtii kiertää läheskään koko aluetta yhdellä kierroksella. Teimme yhden kierroksen neljän eri sisäänkäynnin vaihtoehdoista.

Pompeissa näimme yli 2000 vanhoja kujia, Rooman valtakunnan aikaisen ”pikaruokalan”, asumistiloja, muumioituneita ruumiita, tuhon keskellä säästyneitä mosaiiikkeja, sen ajan pesu- ja kylpytila ja vanhan teatterin, jota aikoinaan peitti katto.

Seuraavaksi matkasimme paikalliselle viinitilalle, jossa tilanpitäjä esitteli lyhyesti oliiviöljyjen ja viinien tuotantoa. Nautimme mainion pastalounaan viiden eri viinin maistelun lomassa.

Matkamme jatkui Vesuvius-tulivuorelle, jossa nousimme ensin isolla vuoristomaasturilla noin 1,5 kilometrin korkeuteen. Sieltä oli vielä noin 20 minuutin kipuaminen tulivuoren kraaterin huipulle.

 

Barcelona-ruokamatka: hotelli Barcelo Raval

Vietimme Barcelonassa aivan mahtavan ruokamatkan, minkä voit lukea ravintoloista. Halusimme asua keskustassa paikassa, josta pääsee hyviin ravintoloihin, Ramblas-kadulle, rantaan ja muuallekin kävellen.

Veljeni oli aiemmin jo asunut Barcelo Raval -hotellissa, joka sijaitsee Rambla del Raval -kadulla, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Ramblasista.

Hotelli on moderni, siisti ja hyvätasoinen. Henkilökunta puhuu pääasiassa riittävän hyvin englantia.

Tunnelma tavoittelee jotain hipster-henkistä, mikä varmasti ärsyttää monia. Oman huoneeni valaistus oli violetin sävyinen. Joku Facebookissa kysyi, miksi huoneeni näyttää bordellilta. Minua tämä ei häirinnyt.

Huoneessa oli hyvä suihku (toisessa amme), pesuaineet ja muut tarpeelliset tarvikkeet, hyvin varusteltu minibaari ja mukava sänky.  Huone on hieman erikoinen, sillä ikkuna on lattiasta kattoon, ja sisäpihan huoneissa naapurit näkevät suoraan sisälle. Vessa ja lavuaari olivat ainakin minun huoneessani (216) avotilaa keskellä huonetta.

Pientä valittamisen aihetta antoi vain siivous. Viikonloppuna siivooja tuli vihaisesti koputtamaan oveeni jo kello 9. Vessapaperia piti kerran hakea itse lisää siivouskärrystä. Pikkuasioita, mutta eivät sovi kokonaisuuteen.

Parasta hotellissa ovat hyvän sijainnin lisäksi monipuolinen aamiainen ja 11. kerroksen kattoterassi, jossa on (kylmä) poreallas ja yöhön asti avoinna oleva baari. Terassi kiertää koko talon ympäri, joten sieltä saa kuvia joka suuntaan Barcelonassa.

Aamiaisella oli hyviä hedelmiä, vihanneksia, espanjalaisia leikkeleitä ja makkaroita, tuorepuristettua appelsiinimehua, tuoretta lämmintä leipää ja paljon muuta. Sekä tietenkin kuplivaa espanjalaista kuohuviiniä eli cavaa.

Lähtöaamuna jouduimme poistumaan jo kello 6, joten en ehtinyt aamiaiselle, joka kuului hotels.comin hintaani. Sain kuitenkin pienen eväspakkauksen leipää, leivonnaisen mehua ja hedelmiä huoneeseeni. Lisäksi huoneessa on kahvin- ja teenkeittovälineet.

Barcelo Raval oli niin myönteinen kokemus, että voisin hyvinkin asua siellä uudelleenkin, jos osuu hyvä tarjoushinta kohdalle.

Barcelona-ruokamatka: Päivä 5: Fonda Espanya

Päätimme ruokamatkamme lähellä hotelliamme sijaitsevaan Fonda Espanya -ravintolaan. Sijainti oli tärkeä, koska lähtöaamuna oli herätys kello viideltä. Ravintolaa on kovasti kehuttu TripAdvisor-arvioissa, ja sillä oli kunniamaininta Michelin-oppaassa.

Ensimmäisen tunnin ajan hieman epäilimme paikkavalintaamme, sillä ravintola oli lähes tyhjä. Yhdeksän jälkeen pöydät alkoivat täyttyä, ja kymmenen aikaan ravintolassa oli jo paljon asiakkaita.

Tilasimme parit alkuruoat jaettavaksi, muun muassa anjovista, tonnikalatartaria ja kroketteja. Anjovikset olivat makuuni liian suolaisia, mutta tonnikala oli hyvää. Kroketit olivat ”ihan ok”, mutta eivät yhtä hyviä kuin muutamissa aiemmissa paikoissa. Kaipaan niihin usein enemmän mausteista tai vaikka jotain hyvää juustoa. Kaverit tilasivat vielä parit muutkin alkuruoat, mutta niitä en kokeillut, jättääkseni tilaa pääruoalle.

Ennen tilaamiamme ruokia saimme pienenä suupalana keittiön tervehdyksen, joka oli savustettua ahventa (sea bass).

Pääruoiksi tilasimme naudanfilepihvin, kyyhkystä ja pitkään kypsytettyä possua. Näistä kyyhkynen oli mielestäni ehdottomasti paras: aivan mielettömän mureaa ja maukasta punaista lihaa.

Ruoan kanssa sommelier suositteli hyvää keskitäyteläistä paikallista punaviiniä. Vain 25 eurolla saimme pullon hyvin laadukasta viiniä.

Jälkiruokaa en enää ottanut, koska olin jo aika täynnä, eikä listalla ollut juuri mitään laktoosittomana.

Ravintola sijaitsee tyylikkäässä Espanya-hotellissa. Ravintolasali oli koristeltu näyttävillä kristallisilla kattovalaisimmilla ja arvokkaan näköisillä tauluilla.

Palvelu oli hillityn ammattimaista. Saavuimme ravintolaan kello 20 avautumisen aikoihin, joten hovimestari ohjasi meidät alkudrinkeille hotellin baariin.

Ilta oli oikein onnistunut päätös ruokalomalle, eikä hintatasokaan ollut kallis ruoan laatua ajatellen.

 

Barcelona-ruokamatka: Päivä 2: El Celler de Can Roca

Toisena matkapäivänämme emme oikeastaan jääneet Barcelonaan, vaan matkustimme puolisen tuntia junalla Santsin rautatieasemalta 100 kilometrin päähän Gironan kaupunkiin.

Gironaa on kutsuttu Katalonian alueen ruokapääkaupungiksi, ja meitä kiinnosti siellä kolmen Michelin-tähden ravintola El Celler de Can Roca, jonne saimme varattua pöydän kolmisen kuukautta sitten. Menimme jonoon jo syksyllä.

Saavuimme kello 14 alkavaan ensimmäiseen kattaukseen ajoissa. Meidät otti vastaan iso, mutta sopivasti rennon ystävällinen henkilökunta. Paikka lienee vielä tunnelmallisempi myöhäisillan valaistuksessa.

Valitsimme kahdesta menusta pidemmän. Ruokalajeja menussa oli noin 14, joista kolme oli jälkiruokia.  Lisäksi tarjoilija toi vielä kärryllisen petit foureja.

Päälle otimme suositellut viinit, joita tulikin erikseen pieni lasillinen melkein joka annokselle erikseen.

Huikea ruokakokemus alkoi viidellä keittiön tervehdyksellä, ennen kuin siis pääsimme siihen varsinaiseen menuun asti. Näihin meni jo puolitoista tuntia.

Keittiön tervehdykset olivat pieniä, pääasiassa sormin syötäviä suupaloja, joissa oliiveista, simpukoista, ostereista, makrillista ja muista raaka-aineista oli tehty uskomattoman kauniita ja hyvältä maistuvia suupaloja.

Ennen kuin suupalan laittoi suuhunsa, ei voinut tietää mitä sieltä oikein paljastuu. Aika jännä pieni pallo, jonka sisältä camparia ikään kuin räjähti suuhun.
Alkuruoista jäivät mieleen osterit viidellä eri pavuista tehdyillä lisukkeella, koska yleensä en ostereista välitä yhtään. Eivät ne vieläkään ole suosikkejani, mutta hyvin nämä nyt maistuivat kaikki.

Pääruoaksi tuli sitten muun muassa lammasta monella eri tavalla (muun musssa aivoja ja kieltä, huh). Pääruoaksi tuli myös esimerkiksi 24 tuntia keitettyä porsasta.

Aterian kruunasivat neljä jälkiruokaa ja jälkiruokaviinit. Nekin olivat onneksi pieniä suupaloja, sillä minä ainakin olin tässä vaiheessa jo aivan liian täynnä.

Henkilökunta täytti cava-laseja sitä mukaa, kun ne tyhjenivät. Kun kävin miesten huoneessa, lautasliina huomaamattomasti vaihtui, ja tahrat siivottiin pöytäliinasta (toisella pikkuliinalla). Henkilökuntaa oli todella paljon, mutta tunnelma oli rauhallinen.

Saimme lähes kaikki annokset yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta samaan aikaan. Tähän saattoi vaikuttaa, että tilasin ainoana ruoat ilman pähkinää.
Pitkän lounaan kruunasi vielä se, että pääsimme yhden ravintolan viidestä sommelieristä kanssa tutustumaan ravintolan 60 000 pullon viinikellariin. Siellä oli pääpaino tietenkin espanjalaisissa viineissä, mutta valikoimassa oli myös ainakin ranskalaisia, italialaisia ja saksalaisia viinejä. Niin sanottuja uuden maailman viinejä esimerkiksi Chilestä oli sommelier Audreyn mukaan kuitenkin vähän.

Viinipullojen hintahaarukka oli huima, 20 eurosta 5000 euroon. Kiinnostavaa oli, että sommelierin mukaan viinin hinta voi vaihdella asiakkaan maksukyvyn mukaan. Kaikkia viinejä ei siis ole listalla.

Kuulemma venäläisiltä varakkailta asiakkailta voidaan ottaa korkeampi hinta kuin joltakin, joka on säästänyt pitkään voidakseen syödä tässä ravintolassa kerran.

El Celler de Can Roca oli unohtumaton kokemus. Hintaa kertyi kaikkineen noin 910 euroa kolmelta, mutta tämä ravintola onkin minulle kerran elämässä koettava elämys.

Sijainti on hieman alle kahden kilometrin päässä Gironan vanhasta kaupungista, ja ehkä saman verran rautatieasemalta.

Girona itsessään oli kaunis kaupunki, jossa on monia kivannäköisiä kahviloita ja kauppoja. Siellä näkee paljon kivaa vanhaa kaupunkia kävellen jo päivän aikana. Suosituin turistinähtävyys oli ihmispaljoudesta päätellen kirkko, jonka portailla on kuvattu tv-sarja Game of Thronesin joku tunnettu kohtaus.

El Cellet de Can Roca verkossa: omat webbisivut ja TripAdvisor-arviot.

Barcelona-ruokamatka: Päivä 1: Tickets

Juhlistamme ystäväni 40-vuotissyntymäpäiviä pikalomalla Barcelonassa Espanjan rannikolla. Matkamme teema on etsiä hyviä ruokapaikkoja kaupungissa ja sen ulkopuolellakin.

Matkamme ensimmäinen odotettu huippuhetki osui heti saapumispäivän illalle, sillä onnistuimme varaamaan pöydän huippusuosittuun Tickets-tapasravintolaan.

Kyseessä on veljesten Albert ja Ferran Adriàn ravintolasta, jonne on varattava pöytä verkossa kuukausia etukäteen, kuten mekin teimme. Veljesten maine on peräisin jo 20 vuoden ajalta, aiemmin kolmen Michelin-tähden elBulli-ravintolasta.

Tausta siis oli, että menin ravintolaan hyvin suurin odotuksin.

Toinen veljeksistä (Albert) toimii yhä keittiö- tai ravintolapäällikkönä ja otti meidät vastaan ovella ja toivotti tervetulleeksi, samoin kuten muukin henkilökunta, jota tuntui olevan etenkin alkuillasta (kello 19:30) enemmän kuin asiakkaita. Barcelonassa paikalliset syövät yleensä myöhemmin.

yhteiskuva
Markku, Tomi, minä ja Albert Adriàn.

Paikka oli alusta lähtien hyvin eläväinen, vilkas ja kiireisen tuntuinen. Keittiö hääräsi melko pienessä ruokasalissa ympärillämme, samoin tarjoilijoilla tuntui olevan kova kiire. Tämä ei ole mikään hiljainen ja romanttinen illanistujaispaikka.

Alla on kuvissa tapaksia, joita saimme illan mittaan. Kuvissa on pääasiassa kolmen henkilön annokset. Koetan nimetä ne kuvateksteihin myöhemmin, jos muut auttavat mitä kaikkea niissä olikaan.

Tarjoilija suositteli yllätysmenua, jota ennen sain kertoa, mistä erityisesti pitää tai mitä ei ainakaan halua syödä. Sanoin, että minulle käy melkein kaikki, mutta liikkuvia äyriäisiä en halua, enkä myöskään välitä ostereista. Kaksi ystävääni tilasivat tapaksia listalta.

Minulle olikin pieni yllätys ja pettymys, että saimme lopulta jaettavaksi ihan samat tapakset.

Entä se tärkein eli ruoka? Oliko hyvää? Lyhyesti sanottuna, oli hieno kokemus. Suorastaan taivaallista. Saimme muun muassa hyvää espanjalaista kinkkua, rapuja, juustoja ja niitä ”nestemäisiä oliiveja”,  joissa myös elBulli oli aikoinaan kuuluisa. Myös mustekala oli maukasta ja pehmeää.

Saimme noin kymmenen tapasannoksen makuelämyksen. Annokset leikittelivät erilaisilla rakenteilla, pinnoilla ja väreillä. Oliivi olikin pehmeää, makrilli oli jännästi kylmäsavustettu, tai suupala olikin läpinäkyvä. Maku saattoi olla ihan erilainen kuin ulkonäön perusteella odotti.

Kovin täyteen tästä ei tullut, koska nämä olivat pieniä, suurin osa yhden tai kahden haukkauksen sormiruokaa. Niiden kanssa ei edes tuotu haarukoita ja veitsiä.

Jälkiviisaasti voi sanoa, että olisin voinut kysyä, onko yllätysmenu kokonaan tätä sormiruokaa. Listalla näytti olevan ja keittiöstä lähtevän muutakin.

Kahden tunnin tapaskierroksen jälkeen meitä pyydettiin siirtymään viereiseen huoneeseen jälkiruokia varten. Siellä odotti aivan toisenlainen tila, ja valikoima makeita herkkuja, nekin pieninä sormipaloina.

Ticketsin palvelu ei kuitenkaan lopulta ollut aivan sitä mitä odotin näin kovan maineen hankkineelta ravintolalta. Viinilasia ei huomattu välillä täyttää. Minulle oltiin jo tuomassa ostereita, vaikka olin sanonut, että syön kaikkea muuta paitsi niitä.

Kun saimme pääasiassa sormiruokaa, olisin odottanut ravintolan tuovan jonkinlaiset käsienpesupyyhkeet tai vastaavat. Eihän olisi kiva, jos joki saa sormistaan jonkun pöpön ja luulee sitten myöhemmin sairastuneensa vatsapöpöön ravintolan takia.

Viineistä ei jäänyt paljon sanottavaa, sillä ravintolan sommelier lähinnä kysyi haluamme punaista vai valkoista tai kevyttä, tuhtia, tai kuivaa vai jotain muuta valkoviiniä. Hyvää espanjalaista kuohuviiniä, valkoviiniä ja punaviiniä saimme.

Koska jaoimme suunnilleen kaiken, teimme saman laskun kanssa. Siitä tuli aika tarkalleen 120 euroa per henkilö maltillisten juomarahojen kanssa.

Tickets oli kaikkiaan ainutlaatuinen makuelämys, mutta ravintolan suosittelema sormiruokaan tukeutuva menu ja kiireinen palvelu eivät olleet täysin mieleeni. Ravintola on saanut pääasiassa ylistäviä arvioita TripAdvisorissa.

Jännittävä kokemus: Finnairin A350-simulaattori

Aina silloin tällöin toimittajan työssä pääsee erikoisiin ja jännittäviin paikkoihin. Tällainen tilaisuus tuli maaliskuun lopussa, kun lentoyhtiö Finnair kutsui tutustumaan uuteen Airbus A350 -laajarunkokoneen simulaattoriinsa.

Simulaattoriin tutustuminen on harvinaista herkkua, sillä 10 miljoonaa euroa maksanut laite on tiivisti käytössä seitsemän päivää viikossa liki vuorokauden ympäri.

Kiinnostavaa oli tietenkin, että simulaattorin ohjaaja pystyi muutamalla napin painalluksella vaihtamaan säätä ja muita olosuhteita. Noin vartin lentomme aikana nousimme San Franciscon (SFO) kentältä poutasäässä, koimme pilvet, sateet ja ukkosmyrskyn, ja laskeuduimme taas poutasäässä.

Aivan kaikkia olosuhteita ja poikkeustilanteita simulaattorikaan ei pysty mallintamaan, koska sen toiminta perustuu tähän asti kerättyyn lentodataan.

Finnairin lentäjät ja kouluttajat kertoivat, että simulaattorilla voidaan kuitenkin harjoitella monipuolisemmin poikkeusolosuhteita kuin oikeilla koneilla, koska turvallisuusmääräykset eivät sallisi oikeilla koneilla yhtä laajaa kirjoja vaikeiden olosuhteiden kokeiluja.

Video: A350-simulaattorilla nousu San Franciscosta

20170331_110146
Minä perämiehenä. Jännää. 🙂

Oli hienoa kokea, kun Finnairin lentokapteeni ja A350-koneen kouluttaja Tapani Toppari esitteli, miten A350-simulaattori nousee San Franciscon kentältä (SFO). Onnekas Ilta-Sanomien toimittaja valikoitui perämiehen paikalle kapteenin ”oppilaaksi”.

Video: A350-simulaattorilla laskeutuminen San Franciscoon

Nopeasti näimme, että A350-konetta ohjataan muun muassa ”joystickmaisella” sauvalla ja pallomaisella hiirellä. Jalkapaneeleilla ohjattavat kaasut ja jarrut. Mittareita on lisäksi paljon.

Finnairin lentäjien mukaan simulaattorin laitteisto vastaa oikean A350-koneen ohjaamoa, joka taas on hyvin lähellä A380-jättijumbon ohjaamoa. Simulaattorissa kouluttaja voi nappeja painamalla vaihtaa säätä, tuulen voimakkuutta ja suuntaa sekä muita olosuhteita.

Riittääkö sitten simulaattori sen sijaan, että harjoiteltaisiin oikeilla koneilla? Finnairin Toppari kertoi, että simulaattorilla voidaan itse asiassa harjoitella laajemmin vaikeita olosuhteita, kuten myrskyjä ja voimakkaita sivuttaistuulia kuin aidoilla koneilla turvallisuusmääräysten takia.

A350-simulaattorillakaan ei voida kuitenkaan kokeilla ihan mitä tahansa. Sen toiminta perustuu koelennoilta kerättyyn dataan. Ajan myötä tuokin datamäärä jatkuvasti lisääntyy.

Simulaattorissa on 60 tuuman sähköinen liikevara,  joten turvavyöt on yleensä syytä pitää kiinni. Meidän tapauksessamme se ei ollut tarpeen, koska laitteeseen ahtautuneiden kuvaajien ja toimittajien takia simulaattori ei liikkunut lainkaan.

Simulaattorin liikkumisen mahdollistavat hydrauliset sähkömoottorit eivät siis olleet käytössä.

Vaikka simulaattori ei nyt fyysisesti lainkaan liikkunutkaan, oli vaikutelma hyvin aidon tuntuinen satelliittikuvista rakennetun visuaalisuuden ja äänimaailman ansiosta ansiosta.

Miten tavallinen ihminen sitten pääsee kokeilemaan A350-simulaattoria? Ei valitettavasti juuri mitenkään. Tämä oli Finnairille 10 miljoonan euron investointi. Laite on suunnilleen seitsemän päivää viikossa lentäjien koulutuskäytössä.

Kysyntä ja tarve on niin kovaa, että Finnair odottaa muiden lentoyhtiöiden lähettävän lentäjiään simulaattorikoulutukseen iltaisin, öisin ja viikonloppuisin.

 

Hotelli Pietarissa: Domina Prestige

Vietimme ravintolaviikonlopun Pietarissa pääsiäisenä. Halusimme hyvätasoisen hotellin lähellä Newski Prospektin pääkatua ja hyviä ruokapaikkoja.

Harkitsimme ensin kuuluisaa Belmond Grand Hotel Europea, mutta muutama yö olisi maksanut 800 euroa.

Päädyimme hinta-laatusuhteeltaan parempaa Domina Prestige -hotelliin TripAdvisor-suositusten perusteella.

Hotelli oli hyvä valinta! Lähettyvillä on monta hyvää ravintolaa, joista kirjoitinkin jo aiemmin. Newskin pääkatu on noin vartin kävelymatkan päässä. Lähellä on myös metroasema.

Henkilökunta puhui hyvin englantia ja otti meidät vastaan ammattimaisesti ja ystävällisesti.

Huoneet eivät olleet kovin isot, mutta suurkaupungin mittakaavassa kuitenkin aika tilavat. Hotelli on moderni ja siisti, samoin huoneet. Sisustus on nykyaikainen ja suorastaan räiskyvän värikäs. Ilmeisesti jokainen huone on hieman erilainen sisustukseltaan.

Huoneissa on nykyaikainen ja siisti wc-kylpyhuone. Minun huoneessani oli suihkukaappi, ja toisessa huoneessa amme. Varustukseen kuuluivat tavallisimmat kylpyhuonetarvikkeet, kylpytakki ja sandaalit, jos haluaa vaikka käydä hotellin saunassa. Varsinaista hieronta- ja kylpyläosastoa ei valitettavasti ollut.

Parasta Domina Prestigessä oli aamiainen. Tarjolla oli tuoretta lämmintä leipää, smoothieta, lohta, lohenmätiä, vihanneksia, hedelmäsalaattia, leikkeleitä, juustoja sekä makkaroita ja munakasta. Kahvi oli riittävän vahvaa.

Aamiaiseen kuuluu tilauksesta vaikka munakas, paistetut kananmunat, benedictin munat tai venäläinen pannukakku hillolla ja kermavaahdolla. Ja Venäjällä kun ollaan, tietenkin oli myös kuohuviinitarjoilu.

Hotellin baari sekoitteli hyvät cocktailit.

Kaikki tämä maksoi alle puolet monista samantasoisista hotelleista, ja ehkä noin kolmanneksen siitä Grand Hotel Europesta. Voisin siis hyvin kuvitella asuvani samassa hotellissa uudelleen.