Pirkka-viini ei olekaan halpislitku

Nyt on fiksu veto K-ryhmältä. Kaupparyhmä tuo Alkoihin myyntiin oman Pirkka-samppanjansa ja Italiassa tuotetut Pirkka-punaviininsä.

Nämä eivät ole halpoja tissutteluviinejä, vaan pykälän verran laadukkaampia ja juhlavampia viinejä. Punkkujen hinnat ovat 32 ja 37 euroa, samppanjan 42 euroa.

K-ryhmä uskoo viinien kysyntään, koska se on saanut niistä jo palautetta, kun viinejä on tarjottu yhtiön asiakastilaisuuksissa ja liikelahjoina. Vähittäsmyyntiin ne tulevat nyt ensi kertaa.

Nerokasta tässä on minusta se, että näin K-ryhmä osoittaa, etteivät Pirkka-viinit tarkoita halpaa ja huonoa. Moni on vastustanut viinien tuomista ruokakauppoihin juuri sillä argumentilla, että sitten saisi kaupassa lähnnä halpaa ja huonoa Pirkka- tai Rainbow-viiniä.

Tämähän ei tarkoita, etteikö kauppoihin tulisi sitten myös edullisempia viinejä, tietenkin tulisi. Vaan kyllähän kaupan kannattaa tarjota myös parempaa, jos sille on kysyntää. Niinhän on nähty K- ja S-ryhmien isojen markettien kasvaneissa olutvalikoimissakin.

Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi asiasta ensimmäisenä kertoneessa Helsingin Uutisissa ja Kauppalehdessä.

Alkoholiton punaviini, onko siitä mihinkään?

Kevään aikana on tullut jokunen kilo painoa lisää, ja vanhempi veljeni haastoikin minut toistaiseksi makeis-, sokeri- ja punaviinitauolle laihdutusmielessä.

20170520_211301
Jacob’s Creek UnVined Shiraz 2016 on yksi Alkon myymistä alkoholittomista punaviineistä.

Viinin nauttiminen etenkin viikonloppuiltaisin on vahva tapa ja tottumus, ja etenkin hyvän ruoan kanssa pelkkä vesi tuntuu jotenkin vaisulta.

Olisiko siitä alkoholiton viini hyvä vaihtoehto? Niiden tarjontahan on parantunut Alkossa.

Ensimmäinen kokeilemani alkoholiton punaviini on australialainen Jacob’s Creek UnVined Shiraz 2016, jota on Alkon perusvalikoimissa sekä isoissa Keskon ja S-ryhmän ruokakaupoissa.

Ennakkokäsitykseni oli, että alkoholittomat punaviinit ovat kuin rypälemehua. Tämä Jacob’s Creekin viini on ainakin lähellä tuota ennakkokäsitystä. Maku on hieman makea ja todella marjainen, ikään kuin luumua olisi syönyt. Eniten tästä tulee mieleen tosiaan rypälemehu tai alkoholittomat cocktailit. Ei ainakaan maistuisi muuten vain.

Huomasin, että viini paranee huomattavasti, kun sen antaa viilentyä kunnolla. Silloin makeus puskee vähemmän läpi.

Melko samanlaiseen arvioon oli päädytty Viini-lehdessä.

Sunnuntaina kokeilen viiniä possun kanssa. Tämä on keskitäyteläinen ja hieman tanniininen, joten ehkä tällainen viini jopa hieman toimiikin mausteisen lihan vastapainona.

Myöhemmin kokeilen myös alkoholittoman valkoviinin. Olen kuullut raskaana olleilta naisilta, että ne ovat huomattavasti parempia kuin alkoholittomat punaviinit.