Lounaspöytä På Kroken Helsingissä oli iso pettymys

Keskiviikon työlounaalle valitsimme Helsingin Hietalahdenrantaan avatun hankolaisen På Krokenin saaristolsispöydän. Eli tarjolla oli kalaa, äyriäisiä, lisukkeita ja salaattipöytäi ihan kivasti esille pantuna.

Menin suurin odotuksin, koska ravintolaa on kehuttu alun perin Hangossa, ja nyt tuoreeltaan Helsingissä muun muassa TripAdvisor-arvioissa ja lukuisissa lehtijutuissa. Siksi petyinkin suuresti.

Kalastajan ja ravintolayrittäjän Magnus Ekströmin tarinasta on kiinnostava juttu Viisi Tähteä -verkkojulkaisussa.

Valikoima oli sinänsä riittävän runsas tavalliselle arkipäivälle. Oli paistettua ja savustettua lohta sekö nieriää, paria eri silliä soosseineen ja simpukoita.

Kalat maistuivat siltä kuin olisivat seisseet pöydällä jo pitkään, vaikka menimme.jo vähän klo 11:n jälkeen. Ravut olivat mauttomia. Sillin kastike oli minusta outoa, epäilin jopa jotenkin pilaantunutta.

Naapuripöydän asiakkaalle meni listalta tilattuna silakat ja perunamuussi. Annos näytti tosi hyvältä.

Parasta minulla oli tänään jälkiruoka: itse tehdyksi mainostettu jäätelö. Ei mikään huippuelämys, mutta ihan kelpo mansikkaiset ja kinuskiset maut.

Menen vielä uudelleen ja kokeilen tilata ruoan listalta.

Kokeiltua: ravintola Penélope oli hieno kokemus

Minulla oli hieman juhlan aihetta veljeni kanssa, joten halusimme hyvään ruokaravintolaan syömään Helsingissä. Kävimme julkkiskokki Hans Välimäen pitkästä aikaa omassa uudessa ravintolassa Penélopessa, emmekä pettyneet.

Ravintola kiinnosti minua, koska olin lukenut Välimäen hieman kyllästyneen taas fine dining -meininkiin Etelärannan uudistuneessa Palacessa. Nyt piti saada kokeilla uudenlaista, rohkeampaa ruoanlaittoa.

Penélope on kuitenkin saanut alkuvaiheessa TripAdvisor-arvioiden perusteella hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Moni kritisoi ruokaa, mutta myös hidasta tai tylyä palvelua: pöytään ei tultu ohjaamaan, varattua pöytää ei saatu ajoissa eikä tarjoilija tullut odotellessa edes kysymään juotavia, oli kritisoitu.

Menimme ravintolaan perjantaina kello 17:n aikaan, kun ei ollut vielä aivan täyttä. Meitä tervehdittiin nopeasti, ja pöydänkin saimme heti. Tarjoilija kysyi nopeasti juotavia, ja samalla saimme jo ruokalistan.

Penélope on siisti, mutta rento ja mukava paikka. Pöytiä on tiiviisti, mutta tilassa ei ollut silti ahdistavan ahdasta tai meluisaa.

Ruokalista on tapashenkinen siinä mielessä, että ajatus on tilata pieniä annoksia, jotka voi sitten jakaa kaverin kanssa tai syödä yksin. Halusimme jakaa ruokia, joten kysyimme tarjoilijalta suosituksia.

Nopeasti selvisi, että ihan kaikkea ei pysty kätevästi jakamaan, kuten vaikkapa kokonaista kuorimatonta jättikatkarapua grillattuna tai kanankoipea luun kera.

Hieman yllätyksiä tuli siinä, että annosten koko vaihteli suuresti. Tsatsikia tuli tosi vähän, kun taas karitsanlihakebabia tuli yllättävän isokin lautasellinen. Nälkä meni hyvin, kun tilasimme sopivan monta annosta.

Mutta ne maut, aivan taivaallisen hyvää ruokaa! Pidimme etenkin karitsankareesta, haudetuista haukipullista, naudanlihatartarista ja kampasimpukoista. Hyvää oli myös ravintolan tsatsiki pitaleivän kanssa. Annokset olivat kauniita ja värikkäitä.

Ruoka on enemmän Suomi- ja Pohjoismaa-henkistä kuin. siis varsinaista tapaspaikan tarjontaa, vaikka oli ravintolassa esillä näyttävästi ibericopossuakin.

Ateriani kruunasi jälkiruoka, semifreddo eli käytännössä ravintolan itse tekemää jäätelöä rommissa marinoiduilla kirsikoilla.

Ravintolan viinejä emme juuri tunteneet, joten uskoimme tarjoilijan suositusta. Saimme toiveemme mukaisesti hyvää keskitäyteläistä punaviiniä.

Kahden ihmisen ateria viineineen, eli alkuun lasit samppanjaa, ruoan pullo viiniä ja jälkiruokajuomat päälle, sekä tuplaespressoineen jälkiruokineen maksoi 178 euroa.

Tilaisuuden tullen menen Penélopeen varmasti uudelleen, sillä niin monta houkuttelevaa ruokaa jäi kokeilematta. Ainakin naapuripöytiin menneet ankankoipiconfit, grillatut ja suolatut muikut, grillattu jättikatkarapu sekä paistettu piikkikampela näyttivät houkuttelevat. Naapuripöydän kasvissyöjä kehui myös ruokiaan.

Sunnuntai-illallinen: äyriäiskeitto ja paistettu kuha

Tänään nautin veljeni sunnuntaikeittiössä äyriäiskeittoa ja paistettua kotimaista kuhaa.

Syömme aika usein kalaa sunnuntaisin, koska se on kevyttä ruoansulatukselle ja hyvää. Yleensä haen kalan Ison Omenan Citymarketista tai Stockmannin Herkusta. Viime aikoina olen ostanut kalan useammin Olarin Prismasta, joka on jokin aika sitten parantanut tuoreen kalan valikoimaansa loppuviikosta.

Tänä lauantaina siellä oli tarjolla tuoretiskillä muun muassa haukea, kampelaa, kuhaa, puna-ahventa ja siikaa. Päädyin kuhaan, koska se oli kotimaista ja tullut samana päivänä muistaakseni Lappeenrannan Haukivedeltä.

Reseptejä en nyt pysty tarjoamaan, koska Tomi kokkasi nämä omasta päästään, eikä ole nyt reseptiä mihin linkata.

Alkuruoaksi söimme äyriäiskeiton, jossa oli parin tunnin haudutuksella vesiliemessä ”käytetään mitä on” -hengessä ainakin lohta, turskaa,  jokiravunpyrstöjä, katkarapuja, vihanneksia,  sinisimpukoita sekä ruohosipulia ja tilliä, tietenkin myös valkoviinin kera. Mausteiksi meni mustapippuria, kurkumaa ja suolaa. Keiton haudutukseen meni parisen tuntia.

Keiton kanssa samaan aikaan valmistuivat kuha ja lisukkeet, tietenkin nopeammin. Lisukkeina oli kurkumarisottoa tuorejuustolla sekä voissa haudetettua pinaattia.

Kuhafileet maustuivat perinteisesti mustapippurilla ja suolalla. Päällä hieman tillipestoa. Tuore kotimainen kala ei sen kummempaa kaipaakaan.

Ruokaviiniksi päätyi australialainen Jacob’s Creekin Chardonnay-luomuviini, oikeastaan aika sattumalta. Katselin jälkikäteen, että sitä on kehuttukin.