Hyvä palvelu ilahdutti

Kävin lauantai-iltapäivällä ruokaostoksilla Tapiolan Stockmannilla Ainoa-kauppakeskuksessa. Ostoslistallani oli sunnuntaille kuhaa, ja nimenomaan kuhaa kokin toiveesta.

Kaupassa on menossa remontti, mitä en muistanut. Sen aikana kala- ja lihatiskit ovat tavallista pienemmät. Tullessani kauppaan kuulin pettymyksekseni, että kuhafileet olivat jo loppuneet. Vaan eipä hätää. Myyjä ymmärsi tarpeen, kun olin Olarista tullut hakemaan kalaa. Niinpä hän fileoi minulle kaksi kuhaa, ja sain riittävästi kalaa neljälle. Sain fileet vielä kokonaisen kalan kilohinnalla, eli työstä ei tullut lisähintaa.

Kokonaiset kuhat Tapiolan Stockmannin Herkussa.
Kokonaiset kuhat Tapiolan Stockmannin Herkussa.

Tämän lisäksi Stockalla ilahduttaa, että myyjillä on nopeasti tieto missä kala on kasvatettu tai pyydetty ja milloin se on kauppaan tullut. Hyvän palvelun takia on mukava palata jatkossakin ostoksille.

Tietenkään Tapiolan Herkku ei vastaa esillepanossaan, koollaan ja valikoimillaan Helsingin keskustan kauppaa, mutta tämä on minulle viikonloppuisin lähempänä kotia.

Uunissa paistui hyyvää kuhaa kermaviilikastikkeen, paahdettujen perunoiden ja uunivihannesten kera.
Kuhafileistä valmistui hyvää vaaleaa paistettuna kalaa kermaviilikastikkeen, paahdettujen perunoiden ja uunivihannesten kanssa.

Kauppakeskusten riesat

Kauppakeskukset tekevät itselleen karhunpalveluksen, kun sallivat nämä feissarityyliset käytävämyyjät. Välillä muutaman metrin välein joku tyrkyttää elämyslahjakorttia, kännykkäliittymää, sähköliittymää tai jotain muuta.

Näiden käytävätyrkyttäjien määrä on moninkertaistunut parin viime vuoden aikana ainakin Espoossa Isossa Omenassa. Myyjiä on paikoissa, joissa kulku välillä muutenkin ruuhkautuu ihmispaljouden takia.

Tämä on minusta vielä ärsyttävämpää kuin kuulutusten kakofonia, joka sekin kyllä työntää minua pois täältä.

Minulle herää ilmiöstä kysmys, että ovatkohan kauppakeskukset ja kaupat laskeneet tämän kannattavuutta. Epäilemättä nämä popup-myyntipisteet tuovat jotain tuloja, mutta onko se tosiaan asiakkaille aiheutetun kiusan arvoista?