Kokeiltua: maukasta ja mehevää strutsinfilettä

Tutustuin maaliskuussa työkeikkani yhteydessä Suomessa Ketolan tilalla kasvatettuun strutsinlihaan. Se kuulosti niin herkulliselta ja terveelliseltä, ja vieläpä lähiruokana tuotettuna linnunlihana, että olihan sitä maistettava itsekin.

Vein veljeni keittiöön perinteistä viikonlopun päivällistämme varten strutsinfilettä, jota söimme sekä puoliraakana (medium rare) pannulla pikaisesti paistettuna että uunissa hieman pidemmälle kypsennettynä, vaaleanpunaiseksi ja sisältä 55 asteen lämpötilaan.

Lisukkeet ja kastikkeet olivat melko simppelit, koska strutsinliha itsessään on jo maukasta mustapippurin ja suolan kanssa. Lihan käsittely ei ollut vaikeaa, sillä kalvot lähtivät helposti irti pinnasta.

Jos ei osaa päätellä mitenpäin leikata lihan pihveiksi, voi kokonaisen lihapalan grillata tai kypsentää uunissa. Tai sitten pyytää jo kaupassa myyjää leikkaamaan lihapalasta pihvejä.

Ensikokemuksen perusteella strutsia voi suositella. Lihasta tuli maukasta, mehukasta ja hyvin mureaa. Maku ei ole kovin voimakkaan riistamainen.

Lisukkeina meillä oli hyvää kauden uutta parsaa, papuja ja pekonia sekä risottoa.

Strutsia ostan varmasti uudelleenkin, mutta toistaiseksi hinta rajaa sen käytön juhlaherkuksi. Espoon Ison Omenan Citymarketissa Ketolan tilan strutsinpaisti maksoi noin 80 euroa ja strutsinfile noin 90 euroa kilogrammalta.

Strutsia lähiruokana

Kokeilen tänä viikonloppuna strutsinfilettä lähiruokana. Eikä ole edes vitsi.

Liha tulee Ketolan tilalta, joka on Nurmijärvellä sijaitseva Suomen suurin strutsitarha.

Espoon Ison Omenan Citymarketin myyjä kehui lihan olevan vähärasvaista (rasvaa alle 2g/100g), proteiinipitoista sekä sisältävän runsaasti Omega 3 -rasvahappoja ja rautaa.

Strutsien rehun ja veden tarve on kuulemma pieni nautaan verrattuna. Myyjän mukaan murea liha yhdistää linnun- ja punaisen lihan parhaat puolet. Netistä hakemalla löytyy.jo hyviä reseptejä suomalaiseen makuun, kuten vaikkapa Kotikokki.net:ssa ja Sillä sipuli -blogissa.

Eläimestä myydään tässä Citymarketissa paistia ja filettä. Linnuista kuitenkin käytetään myös nahat, sulat, munat ja munankuoret.

Pari reseptiä sain tiskiltä vinkiksi mukaan. Ilmeisesti Ketolan tilan pitäjillä on vinkata enemmänkin reseptejä. Perusvinkki on nopea kypsennys, ja liha saa jäädä vähintään rosén punaiseksi.

Hinta on kyllä vielä kalliin erikoistuotteen tasoa. Paisti maksaa Ompun Citarissa noin 80€/kg ja file noin 90€/kg.