MTV:n uusi ajankohtaisohjelma

Kun toimittaja Jaakko Loikkanen vaihtoi Ylen ajankohtaistoimituksesta Maikkarille, harmittelin mikä menetys onkaan, jos hänestä tulee ”vain” uutisankkuri.

Avausjakson ensivaikutelman perusteella ohjelma on rakennettu voimakkaasti Loikkasen kasvojen ja nimen päälle. Hän juontaa ohjelmaa ja haastattelee studiovieraita.  Visuaalinen ilme on askeettinen verrattuna Ylen A-Studion isoihin puitteisiin.

Niin ei ollut näemmä tarkoituskaan, vaan kanavalla on aloittanut uusi viikoittainen ajankohtaisohjelma Asian ytimessä. Ensimmäisen jakson voi yhä katsoa verkossa. 

Ensimmäinen jakso käsittelee kahta aihetta, ja studioon oli saatu Sinisten puolueen kansanedustaja ja ulkoministeri Timo Soini kommentoimaan puolueen näkymiä kevään eduskuntavaaleissa. Odotettua isoa uutista ei kuitenkaan tullut, eli Soini ei kertonut lähteekö ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. 

Soini on kutsunut Suomen eduskuntatyötä ”paskan mättämiseksi”. Hän väläyttääkin vaihtoehtoina myös europarlamentin ehdokkuutta tai yritystehtäviin siirtymistä. Soini tyrmäsi jälleen voimakkaasti spekulaatiot siirtymisestä ”vihreälle oksalle” johonkin ”palkintovirkaan”. (Edit: Ainakaan hän ei myöntänyt tuota ilmaisua, miten sen nyt tulkitseekin. )

Ohjelman toisessa puolikkaassa studiohaastattelussa on kyberturvallisuuden professori ja oululaisen Tosiboxin tuore toimitusjohtaja Jarno Limnéll, ja aiheena on kevään eduskuntavaaleihin vaikuttaminen, siis esimerkiksi trollit ja ns. ”hybridivaikuttaminen”.

Lyhyessä insertissä Suomessa vieraillut yhteisöpalvelu Facebookin johtaja kertoi toimista asiatonta vaalivaikuttamista vastaan.

Yhden jakson perusteella: seurantaan menee