Kokeiltua: Pasta Box ei vakuuta

Ihmettelen, miten ravintola voi onnistua pilaamaan fusillipasta-annoksen, jossa on savulohta, kevätsipulia, valkosipulia ja mausteena sahramia. Näemmä niin käy ainakin liiallisella suolalla ja suolaisella kermakastikkeella!

Tämän totesin lauantaina tilattuani Ison Omenan Pasta Boxista ruokaa kotiin Wolt-kuljetuspalvelun kautta. Pasta Box tekee siis pastaa pikaruokaravintolan konseptilla.

Pasta sinällään on keitetty oikeappisesti al dente, eli siinä on vielä purutuntumaa. Mausteitakin on käytetty. Tässä kolmannessakin maistamassani pasta-annoksessa oli kuitenkin hyvin suolainen kermakastike. Ilmeisesti kastike ja itse pastat yhdistetään vasta ennen tarjoilu- ja kuljetusastiana toimivaan pahviboksiin laittamista, sillä kastikkeen makua ei ole juuri imeytynyt pastaan.

Toisena pastana maistoin kanacurrypastan, joka tulee myös fusillipastan kera. Sen kookoskermastike ei ollut yhtä suolainen, vaan kastikkeessa maistuivat voimakkaammin chili ja korianteri. Tälle pastalle antaisin arvosanaksi ”ihan ok”, mutta tässäkään kastikkeen makua ei ole saatu imeytymään itse fusillipastaan. Hyvä asia tietty on, että pasta ilmeisesti tehdään todellakin tilauksesta asiakkaalle.

Ensimmäisellä tilauskerralla maistoin Pasta Boxin bolognesepastan eli spagetin perinteisellä jauheliha-tomaattikastikkeella. Se oli mielestäni tasapainoisin annos, sillä mausteita oli sopivasti ilman ylikorostunutta suolaa tai rasvaista kermaa.

On myönnettävä, että suolainhoni saattaa olla korostuneen herkkä, kun olen niin aktiivisesti vältellyt sen käyttöä. En kuitenkaan usko, että kovin suolaiseen ruokaan on ruokavaliossani paluuta, sillä parempaa ja terveellisempää makua saa ruokaan yrteillä ja pippureilla.

Myönteisenä asiana Pasta Boxissa on kolme eri annoskokoa, pieni, keskikokoinen ja iso. Pieni sopii minusta vaikkapa toimistotyöläisen lounaaksi, keskikokoinen isompaan nälkään. Iso annos lienee suunnattu urheilevan nuoren tai raskasta fyysistä työtä tekevän henkilön nälkään. Tai jaettavaksi vaikka kahdelle syöjälle.

En ole syönyt Pasta Boxin ravintolan tiloissa Isossa Omenassa, koska sen pikaruokahenkinen ilmapiiri, muoviset kertakäyttöaterimet ja ruoan tarjoaminen pahvilaatikossa eivät houkuta. Kotiin kuljetettuna ruoka on helppo siirtää kauniimpaan astiaan.


Kokeiltua: ravintola Penélope oli hieno kokemus

Minulla oli hieman juhlan aihetta veljeni kanssa, joten halusimme hyvään ruokaravintolaan syömään Helsingissä. Kävimme julkkiskokki Hans Välimäen pitkästä aikaa omassa uudessa ravintolassa Penélopessa, emmekä pettyneet.

Ravintola kiinnosti minua, koska olin lukenut Välimäen hieman kyllästyneen taas fine dining -meininkiin Etelärannan uudistuneessa Palacessa. Nyt piti saada kokeilla uudenlaista, rohkeampaa ruoanlaittoa.

Penélope on kuitenkin saanut alkuvaiheessa TripAdvisor-arvioiden perusteella hyvin ristiriitaisen vastaanoton. Moni kritisoi ruokaa, mutta myös hidasta tai tylyä palvelua: pöytään ei tultu ohjaamaan, varattua pöytää ei saatu ajoissa eikä tarjoilija tullut odotellessa edes kysymään juotavia, oli kritisoitu.

Menimme ravintolaan perjantaina kello 17:n aikaan, kun ei ollut vielä aivan täyttä. Meitä tervehdittiin nopeasti, ja pöydänkin saimme heti. Tarjoilija kysyi nopeasti juotavia, ja samalla saimme jo ruokalistan.

Penélope on siisti, mutta rento ja mukava paikka. Pöytiä on tiiviisti, mutta tilassa ei ollut silti ahdistavan ahdasta tai meluisaa.

Ruokalista on tapashenkinen siinä mielessä, että ajatus on tilata pieniä annoksia, jotka voi sitten jakaa kaverin kanssa tai syödä yksin. Halusimme jakaa ruokia, joten kysyimme tarjoilijalta suosituksia.

Nopeasti selvisi, että ihan kaikkea ei pysty kätevästi jakamaan, kuten vaikkapa kokonaista kuorimatonta jättikatkarapua grillattuna tai kanankoipea luun kera.

Hieman yllätyksiä tuli siinä, että annosten koko vaihteli suuresti. Tsatsikia tuli tosi vähän, kun taas karitsanlihakebabia tuli yllättävän isokin lautasellinen. Nälkä meni hyvin, kun tilasimme sopivan monta annosta.

Mutta ne maut, aivan taivaallisen hyvää ruokaa! Pidimme etenkin karitsankareesta, haudetuista haukipullista, naudanlihatartarista ja kampasimpukoista. Hyvää oli myös ravintolan tsatsiki pitaleivän kanssa. Annokset olivat kauniita ja värikkäitä.

Ruoka on enemmän Suomi- ja Pohjoismaa-henkistä kuin. siis varsinaista tapaspaikan tarjontaa, vaikka oli ravintolassa esillä näyttävästi ibericopossuakin.

Ateriani kruunasi jälkiruoka, semifreddo eli käytännössä ravintolan itse tekemää jäätelöä rommissa marinoiduilla kirsikoilla.

Ravintolan viinejä emme juuri tunteneet, joten uskoimme tarjoilijan suositusta. Saimme toiveemme mukaisesti hyvää keskitäyteläistä punaviiniä.

Kahden ihmisen ateria viineineen, eli alkuun lasit samppanjaa, ruoan pullo viiniä ja jälkiruokajuomat päälle, sekä tuplaespressoineen jälkiruokineen maksoi 178 euroa.

Tilaisuuden tullen menen Penélopeen varmasti uudelleen, sillä niin monta houkuttelevaa ruokaa jäi kokeilematta. Ainakin naapuripöytiin menneet ankankoipiconfit, grillatut ja suolatut muikut, grillattu jättikatkarapu sekä paistettu piikkikampela näyttivät houkuttelevat. Naapuripöydän kasvissyöjä kehui myös ruokiaan.

Hyvä palvelu ilahdutti

Kävin lauantai-iltapäivällä ruokaostoksilla Tapiolan Stockmannilla Ainoa-kauppakeskuksessa. Ostoslistallani oli sunnuntaille kuhaa, ja nimenomaan kuhaa kokin toiveesta.

Kaupassa on menossa remontti, mitä en muistanut. Sen aikana kala- ja lihatiskit ovat tavallista pienemmät. Tullessani kauppaan kuulin pettymyksekseni, että kuhafileet olivat jo loppuneet. Vaan eipä hätää. Myyjä ymmärsi tarpeen, kun olin Olarista tullut hakemaan kalaa. Niinpä hän fileoi minulle kaksi kuhaa, ja sain riittävästi kalaa neljälle. Sain fileet vielä kokonaisen kalan kilohinnalla, eli työstä ei tullut lisähintaa.

Kokonaiset kuhat Tapiolan Stockmannin Herkussa.
Kokonaiset kuhat Tapiolan Stockmannin Herkussa.

Tämän lisäksi Stockalla ilahduttaa, että myyjillä on nopeasti tieto missä kala on kasvatettu tai pyydetty ja milloin se on kauppaan tullut. Hyvän palvelun takia on mukava palata jatkossakin ostoksille.

Tietenkään Tapiolan Herkku ei vastaa esillepanossaan, koollaan ja valikoimillaan Helsingin keskustan kauppaa, mutta tämä on minulle viikonloppuisin lähempänä kotia.

Uunissa paistui hyyvää kuhaa kermaviilikastikkeen, paahdettujen perunoiden ja uunivihannesten kera.
Kuhafileistä valmistui hyvää vaaleaa paistettuna kalaa kermaviilikastikkeen, paahdettujen perunoiden ja uunivihannesten kanssa.

Parempaa kuin karkit

Olen ollut kovin perso makealle, erityisesti suklaalle. Hampaiden ja painon vuoksi koetan vähentää tätä pahetta. Yhtenä konstina olen ostanut enemmän hedelmiä ja marjoja. Tämä toimii aika kivasti. Usein, kun minun on tehnyt mieli makeaa, olen syönyt banaania, hunajamelonia, kiivihedelmän, klementiinejä, päärynän tai viinirypäleitä.

Välillä tulee tosin huteja, kun hedelmä onkin vielä liian raakaa tai muuten vain kirpeää. Vaivannäkö palkitsee sikäli, että satokauden hedelmät ovat Suomeen tuotunakin parhaimpia. Koetan siis seurata satokausikalenteria.

Iso ero tuntuu olevan viinirypäleiden lajeissa. Viime aikoina olen ollut koukussa pieniin tummiin viinirypäleisiin Etelä-Afrikasta. Ne ovat hyvin makeita ja mehukkaita.

Pienet tummat viinirypäleet ovat ihanan makeita, ikään kuin luonnon hedelmäsokerikarkkeja..
Hedelmälautanen keittiön pöydälläni muistuttaa minua jatkuvasti vaihtoehdosta suklaalle.

Pienet kivettömät rypäleet ovat nopeaa syötävää. Kaikissa kaupoissa en ole näitä nähnyt, mutta ainakin Espoon Iso Omenan Prisma myy niitä rasioittain. Iltalehden jutun luonnehdinta ”kuin pienistä sokeripusseista” pätee hyvin niihin.

Vielä koetan varmistaa, voiko jokin näin makea herkku olla yhtään terveellistä. Aiheesta on keskusteltu verkossa jo ainakin 10 vuotta.

Piilosuolaa löytyy monesta paikasta

Lääkärin suosituksesta olen päättänyt vähentää tuntuvasti suolan käyttöä ruokavaliossani ja ruoanvalmistuksessa. Ennen en ole juurikaan seuraillut suolan määrää, joten suolan määrä eri juustoissa, leikkeleissä ja ja mausteissa on yllättänyt.

Kaveri kirjoitti Facebookissa hirvenpaistista valmistamasta keitosta ja siinä käyttämästään sitruunapippuri. Muutamakin keskustelija ihmetteli, että miksi käyttää tällaista suolaista mausteseosta. Tämä yllätti minut, koska kuvittelin sitruunapippurin olevan lähinnä sitruunan ja muiden mausteiden seos.

Olen itsekin käyttänyt sitruunapippuria kalan ja kastikkeiden maustamisessa, joten asian tarkistaminen kiinnosti.

Oli melkoinen yllätys, että maustekaappini Santa Maria -sitruunapippurin tuoteseloste ilmoittaa suolapitoisuudeksi noin 41 prosenttia ravintosisällöstä. Tätähän pitäisi rehellisemmin katsua suolaiseksi mausteseokseksi.

Santa Maria -sitruunapippuri. "Vain" noin 41% suolaa!
Santa Maria -sitruunapippuri. ”Vain” noin 41% suolaa!

Selvisi myös, että vaihtoehtoja on. Esimerkiksi suomalaisen Meiran sitruunapippurissa ei tuoteselosteen mukaan ole lainkaan lisättyä suolaa.

En yritä jatkossakaan absoluuttista nollalinjaa suolan kanssa, mutta yritän vähentää turhan suolan käyttämistä. Useimmiten ruokaan saa tarpeeksi makua ilmankin, ja ainakin tällaisessa mausteseoksessa iso suolan osuus on aivan tarpeetonta. Se lieneekin vain korvaamassa arvokkaampia mausteita.

Huh, miten suolaista!

Tilasin kotiin ruokaa paikallisesta lähiöravintolasta kotiuduttuani Jorvin sairaalasta, jossa menivät joulun ja uudenvuoden pyhät.

Halusin jotain kevyttä ja vähärasvaista. Kanacaesarsalaatti vaikutti hyvältä valinnalta. Ja hyväähän salaatti olikin, mutta huh, miten suolaista kana ja kastikkeet ovat.

Espoolaislähiön ravintolan caesar-kanasalaatti.
Espoolaislähiön ravintolan caesar-kanasalaatti.

Aiemmin kirjoitin sairaalaruoan mausteettomuudesta, mutta tämä suolan korostuminen osoittaa hyvin, miten isoja eroja voi olla ruoanlaitossa suolan käytössä.

Tämä osoittaa myös, miten nopeasti voi tottua vähäsuolaiseen ruokaan. Aion pitää tuosta tottumuksesta kiinni.


Kokeiltua: Sandro, Tapiola

Ravintolatarjonta Espoossa paranee tällä hetkellä kauppakeskusten uudistusten ja laajennusten myötä. Matinkylässä näin on tapahtunut Isossa Omenassa, ja Tapiolassa Ainoan laajennuksessa.

Olin nälkäisenä Tapiolassa työkeikan jälkeen. Katselin netistä Ainoan tarjontaa, ja suurin osa näytti lähinnä pikaruokapaikoilta, mikä oli pettymys.

Moni oli kehunut Lähi-itä-henkistä Sandroa Helsingissä, joten kokein sitä.

Ensimmäinen kertani Sandro Tapiolassa oli ristiriitainen kokemus.
Tarjoilijan ensikertalaiselle suosittelema lampaanpotkan (lamb shank) pitkään kypsynyt liha oli maukasta ja mehevää.

Mausteita oli reippaasti, ja kastike oli itämaisen mausteinen, ainakin suomalaisittain jopa hieman tulinen. Lihaa oli kuitenkin aika vähän, koska suuri osa oli pelkkää rasvaa luun päällä.

Hummus ja muut dipit olivat mielestäni hieman epämääräisiä, mutta mukana tullut leipä taas oli todella hyvää. Se oli ilmeisesti maustettu kurkumalla ja sahramilla, tykkäsin kovasti.

Paikka tuntui aika steriililtä, ja ikään kuin olisin istunut akvaariossa aukiolla isojen ikkunoiden takana. Kivat pöytäliinat varmaankin parantaisivat tunnelmaa. Lounaspaikaksi se olisi ihan siedettävää, mutta 28 euron päivälliseltä (ruoan osuus) odotan enemmän.

Naapuripöytiin tilatut burgerit ja pastat näyttivät hyviltä, joten kokeilen Sandroa vielä uudelleen. Myös tartarpihvi houkuttelisi alkuruokanälkään.