Thairuokaa kotiin kuljetettuna Espoossa

Syön usein ravintolassa, arkisin lähinnä lounaan ja viikonloppuisin kaupungilla tai kotiin kuljetettuna. Ennen kotiinkuljetuksia tarjosivat lähinnä kotilähiöni etniset kebab- ja pitsaravintolat, mutta ruoan kotiinkuljetuspalvelut Foodora ja Wolt ovat moninkertaistaneet tarjonnan.

Olarissa suurin osa kotiin kuljettavista ravintoloista toimii Ison Omenan kauppakeskuksessa. Yksi niistä on Tamarin, joka kuuluu pienehköön, käsittääkseni yhä perheomisteiseen ketjuun.

Olen tilannut sieltä ankka-, jättikatkarapu-, kana- ja naudanliha-annoksia monenlaisilla kastikkeilla ja lisukkeilla. Myös satay-kanavarteet ja kookosmaitokeitto ovat olleet hyviä.

Höyrystetty riisi ei ole hääppöistä, mutta jos syöjiä on useampia, usein tilaamme maukkaampaa paistettua riisiä vihannesten kanssa. Paistettu riisi vaikkapa kanan tai katkarapujen kanssa riittää jo annokseksi pieneen nälkään. Paistettu riisi on Suomessa valitettavan huonosti tunnettu vaihtoehto.

Thairuokaa - jättikatkarapuja ja kanaa
Thairuokaa – jättikatkarapuja basilika- ja soijakastikkeessa sekä kanaa mustapippuri- ja valkosipulikastikkeessa.

Maustaminen on Suomessa miedompaa kuin Thaimaassa, ja vihannekset ovat Suomessa tutumpia, mutta minusta nämä ovat aika loogisia valintoja ravintolan sovittamisessa täkäläiselle asiakaskunnalle. Sekä Foodoran että Woltin sovelluksissa voi myös valita ruoan tulisuuden asteen.

Varauksen sana tosin: Tamarin Iso Omena on saanut aika heikot arvostelut Eat.fi-verkkopalvelussa. Tosin suurin osa noista muutamistakin arvioista näyttää koskevan lounasajan noutopöytää. Sen laatu vaihtelee monissa ravintoloissa, kun ruoka voi seistä astioissa tunteja.

Luotan asiassa jonkin verran makuaistiini, kun olen matkustanut Thaimaassa toistakymmentä kertaa vuodesta 1997 alkaen. Tosin Thaimaassakin etenkin turistien suosimissa paikoissa ravintolat tarjoavat herkästi ”länsimaistettuja” annoksia.

Kotiin kuljetettu ruoka tulee epähoukuttelevan näköisissä muovirasioissa. Houkuttelevuus paranee, jos sen jaksaa siirtää tarjoilua varten kauniimpaan astiaan.

Olen aiemmin jo kirjoittanut siitä, että toivoisin Foodoran ja Woltin kehittelevän yhdessä ravintoloiden kanssa houkuttelevampia ja kenties samalla myös ympäristöystävällisempiä kuljetusastioita.

Ainakin suomalaisella pakkaustuotteita kehittävällä Huhtamäellä on tällaisia jo saatavanakin. Kyse on kuitenkin ainakin osittain kustannuksista, sillä kotiinkuljetus lohkaisee jo nyt osan ravintolan katteesta.