Lisätyllä todellisuudella voi tehdä myös fiksuja asioita

Äskettäin Ylen kello 20:30:n uutislähetyksessä eli monien silmissä illan pääuutislähetyksessä nähtiin erikoisen vaivaannuttava yritys hyödyntää lisättyä ja virtuaalitodellisuutta.

Lähetyksessä oli tarkoitus demonstroida lisätyn ja virtuaalitodellisuuden (AR/VR) teknologiaa ydinkokeen esityksessä. Toteutus jäi kuitenkin puolitiehen, ja jutussa tv-katsoja ihmetteli toista minuuttia, kun Ylen työntekijä seisoo studiossa VR-lasit päässä.. Lopuksi toimittaja kehuu, että kokemus oli lähes kuin olisi ollut paikan päälle.

TV-katsojalle tämä viritys tarjosi lähinnä ihmetystä. Yle tuskin aikoo järjestää yleisölleen VR-laseja, joten en yhtään tajunnut pointtia.

Ylen uutislähetyksen juttu herättikin ihmetystä ja kysymyksiä sosiaalisessa mediassa.

Tämän takia tekeekin mieli antaa esimerkki kiinnostavammasta, näyttävämmästä ja tv-katsojaa oikeasti palvelevasta lisätyn todellisuuden animaation hyödyntämisestä. Allaolevassa videossa Weather Channel demonstroi Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan tulvien mittaluokkaa animaatiolla studiossa seisovaan toimittajaan suhteutettuna. Tämä kertoo katsojille hyvin, miksi viranomaiset korostivat evakuointien tarvetta.

”Asiakkaan tietosuoja”, kätevä tekosyy

MTV:n Kymmenen uutiset (juttu Katsomo-palvelussa) kertoi sunnuntai-iltana jälleen tapauksesta, jossa 13 vuotta sitten Konginkankaan onnettomuudessa vammautunut henkilö taistelee yhä onnettomuuden aiheuttajan kuljetusyhtiön vakuutusyhtiön OP-ryhmän kanssa.

OP ei kommentoi yksittäistä tapausta ”asiakkaan tietosuojan vuoksi”. Linjaa ei muuta, vaikka asiakas itse sallisi kommentoinnin. Tämä vaikuttaakin yleistyneeltä tekosyyltä välttyä käsittelemästä asiaa julkisuudessa.

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio saisikin tehdä linjauksen yhdessä kuluttajaviranomaisten (KKV) kanssa siitä, missä tapauksissa yrityksillä olisi oikeus tai suorastaan velvollisuus kommentoida tapauksia.

Näin yritykset eivät voisi enää piiloutua tietosuojan taakse, kun todellinen syy on ilmiselvästi halu vältellä julkisuutta.

Facebook-keskustelussa aiheesta nousi esille pari hyvää seikkaa, jotka pitäisi ratkaista. Ensinnäkin, saisiko vakuutusyhtiö tässä tilanteesta julkaista asiakkaastaan epäedullista tietoa.

Toinen seikka oli, että asiahan ei koske vain yrityksiä, vaan myös viranomaiset vetoavat yksityisyyteen, kun eivät kommentoi kansalaisten kritisoimia päätöksiä.